Lakimies Järvenpää
Lakimies Järvenpää
Tältä osin yhtenä vaihtoehtona voisi olla hyvän asianajajatavan omaksuminen, mitä puoltaisi myös se, että sitä koskevat säännöt ovat varsin täsmentyneitä hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa ja oikeuskäytännössä. Toisaalta hyvä asianajajatapa on nimen omaan asianajajien ammattikunnan oma ammattieettinen säännöstö, kun taas nyt kyse on muista kuin asianajajista. Velvollisuus noudattaa hyvää asianajajatapaa merkitsisi eräänlaista asianajajien ammattietiikan monopolia. Hyvä asianajajatapa ei kaikilta osin myöskään soveltuisi muihin kuin asianajajiin ja muihin vastaaviin itsenäisiin lakimiehiin, esimerkiksi työ tai virkasuhteessa oleviin lakimiehiin. Lisäksi velvollisuudessa olisi se periaatteellinen ongelma, että hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet valmistellaan ja hyväksytään Asianajajaliiton piirissä.
Oikeudenkäyntiin liittyviä oikeudenkäyntiasiamiespalveluja rikos ja riita-asioissa yksilöille ja yhteisölle tarjoavat useat eri palveluntarjoajat: asianajajat, julkiset oikeusavustajat, muut ammatikseen asianajoa hoitavat lakimiehet, eli erityisesti lakiasiaintoimistoissa työskentelevät lakimiehet, sekä yritysten ja yhteisöjen palveluksessa olevat lakimiehet. Näiden palvelujen tarjonta Suomessa on su teellisen vapaata, sillä Suomessa ei ole voi massa asianajajapakkoa eikä asianajaja monopolia.
Lakiasiantoimisto Järvenpää
Asianajotoiminnan laatutason paraneminen merkitsisi, että asiakkaille taloudellisestikin merkittävät oikeudenkäynnit tulisivat hoidetuiksi nykyistä varmemmin ja sujuvammin. Kuluttajariitalautakunnan asemaa oikeudenkäyntiasiamiespalvelujen valvonnassa rajoittaa.
Esityksen tavoitteena on parantaa asianajon laatua oikeudenkäynneissä ja mahdollistaa puuttuminen muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeus avustajien epäasianmukaiseen menettelyyn. Oikeudenkäyntiasiamiesten työn laadun kohoaminen helpottaisi tuomioistuinten ja syyttäjien työtä, ja sitä kautta parantaisi oikeudenhoitoa. Mahdollisuudet puuttua muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien epäasianmukaiseen toimintaan paranisivat. Esityksen toteuttamisella olisi siten myönteisiä vaikutuksia viranomaisten toimintaan.
Juristi Järvenpää
Mainituilla perusteilla ehdotetaan, että yli määräisessä muutoksenhaussa hakijalla olisi velvollisuus käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä tai avustajaa. Asianajajaliittoon kuuluvien kohdalla kyseinen maksu ei aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia. Tällä hetkellä valvontalautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan kokonaisuudessaan Asianajajaliiton jäsenten suorittamilla jäsenmaksuilla eikä edellä selostetuissa valvontalautakunnasta aiheutuvissa kustannuksissa tapahtuisi arviolta ainakaan merkittävää suhteellista lisääntymistä.
Yleisesti ottaen lausunnoissa suhtauduttiin myönteisesti siihen, että luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olisivat kattavan valvonnan piirissä ja että he lähtökohtaisesti olisivat samojen kurinpidollisten seuraamusten piirissä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat, kuitenkin niin, että henkilön toiminta asiamiehenä tulee tarvittaessa voida yleisesti päättää. Työryhmän ehdotukset valvonnan järjestämisestä käytännössä saivat kuitenkin osakseen myös arvostelua. Erityisesti pidettiin puolueettomuuden ja riippumattomuuden näkökulmasta ongelmallisena sitä, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvontaelimenä toimisi Asianajajaliiton valvonta lautakunta.
Varatuomari Järvenpää
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Lisäksi muutettaisiin asianajajista annettua lakia, valtion oikeusaputoimistoista annettua lakia, oikeudenkäymiskaarta, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettua lakia, oikeusapu lakia, lastensuojelulakia ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annettua lakia.
Avustajapakko koskisi vain korkeinta oikeutta, jossa siihen on painavimmat perusteet. Velvollisuus ei koskisi viranomaisia hakijoina, koska tarvittava asiantuntemus on niissä muutoin turvattu. Ylimääräisistä muutoksenhakukeinoista avustajapakko rajattaisiin koskemaan tuomiovirhekantelua ja tuomion purkua. Menetetyn määräajan palauttaminen on asiana mainittuja yksinkertaisempi, ja sitä koskeva hakemus on tehtävä lyhyessä määräajassa. Jos hakijalla ei ole kelpoisuusvaatimukset täyttävää asiamiestä tai avustajaa, hänelle olisi ennen hakemuksen jättämistä tutkimatta varattava tilaisuus hankkia sellainen, paitsi jos se on selvästi tarpeetonta.
Asiamiehen laadukas työskentely helpottaa tuomioistuimen ja syyttäjän työtä sekä tekee oikeudenhoitoa sujuvammaksi ja nopeammaksi. Ammattitaitoinen ja eettinen asia mies vaikuttaa siihenkin, mitä asioita tuomio istuimiin ylipäätään viedään. Heikkolaatuinen asianajo saattaa tarpeettomasti kuluttaa voimavaroja ja kasvattaa oikeudenkäyntien kustannuksia.
Asianajotoimisto Järvenpää
Oikeusaputoimistojen lukumäärä vuoden 2009 lopussa oli 52, ja toimipaikkoja yhteensä oli 81. Oikeusaputoimistojen palveluksessa mainittuna ajankohtana oli 225 julkista oikeusavustajaa, joista 122 oli myös Asianajajaliiton jäseniä. Asianajajien valvonnasta sekä valvonta ja palkkioriita asioiden käsittelystä valvontalautakunnassa aiheutuu Asianajajaliitolle vuosittain noin 500 000 euron kustannukset.
Valtioneuvoston oikeuskanslerin asianajajiin kohdistuvasta valvonnasta säädetään asianajajista annetun lain 6 §:ssä. Sen mukaan valtioneuvoston oikeuskanslerilla on oikeus panna vireille lain 7 c §:ssä tarkoitettu valvonta asia, jos oikeuskansleri katsoo asian ajajan laiminlyöneen velvollisuutensa. Oikeuskanslerilla on myös oikeus vaatia Asian ajajaliiton hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin asianajajaa vastaan, jos oikeuskansleri katsoo, ettei tällä ole oikeutta olla asianajajana.
Asianajaja Järvenpää
Vuoden 2009 lopussa asianajajien luku määrä oli 1 878. Julkisia oikeusavustajia Asianajajaliiton jäsenistä mainittuna ajan kohtana oli 122. Asianajotoimistoissa, joita maassa sivutoimipisteineen vuoden 2009 lopussa oli vajaat tuhat, työskenteli mainittuna ajankohtana asianajajien lisäksi noin 600 Asianajajaliittoon kuulumatonta laki miestä, jotka eivät täyttäneet Asianajajaliiton jäseneksi pääsemiseen vaadittua työkokemusta.
Oikeusministeriö asetti 16 päivänä toukokuuta 2008 työryhmän, jonka tehtäväksi an nettiin arvioida ja tarvittaessa ehdottaa oikeudenkäyntiasiamiehiä yleisissä tuomioistuimissa koskevan sääntelyn tarkistamista. Tavoitteena oli, että sääntely riittävästi takaa asianosaisten oikeusturvan ja yleisemmin asianmukaisen oikeudenhoidon. Toisaalta työryhmän oli arvioitava, missä määrin sääntelyn kiristäminen on perusteltua erityisesti kilpailunäkökohtien ja elinkeinovapauden kannalta. Työryhmän tehtävänä oli tarkastella muun muassa oikeudenkäyntiasiamiesten kelpoisuusehtoja sekä heidän velvollisuuksiaan ja valvontaansa.
Oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.